Pahoittelen, että ei ole taas oikein ehtinyt tänne kirjoitella. Nyt on jopa kuviakin viimeisimmiltä keikoilta, ja kun ne ehtisi vielä katsoa kuntoon, niin olisi asiat paremmin. Tässä vaiheessa saatan tyytyä vain tekstiin, kun tämä kone päivittelee itseään tässä samalla ja se vie tehoja aikasta paljon.

Pitkästä aikaa taas Mission tilaisuutta säätämässä. Onneksi nyt Jonzun kautta on kuitenkin tullut vähän tietoa siitä, että mitä on tapahtunut, niin ei ollut ihan niin pihalla. Olivat nimittäin saaneet lisää tilaa sitten viime kerran jälkeen ja PA oli myös muuttunut. Tai siis, samat kaapit siellä oli samassa paikassa, mutta järjestys ja ylhäällä olevien kaappien määrä hieman hakee paikkaansa koko ajan.

Eipä siinä sen ihmeempiä tapahtunut. Mitä nyt taas vedettiin ihan ilman soundcheckiä koko juttu, ja käytännössähän siinä silloin pari ekaa biisiä menee tilannetta hakiessa. Onneksi pöydässä on kuitenkin asetukset sinne päin, niin ei sitten tarvitse alussa kuin vähän tasoja katsoa kohdalleen ja eq:n ehtii sitten myöhemmin. Niin siis, harvalla keikalla varmaankaan tekniikkaväki lähtee kahville puoli tuntia ennen vedon alkua kun soundcheck on tekemättä. Mutta aika hankala sitä on tehdä kun ei soittajia ole paikalla...

No, siitäkin selvittiin jotenkin. Joten mikäs siinä sitten. Seuraavana olikin vuorossa Pirkkahalli.

Ps. Niin, tuo paikan nimi. Ilmeisesti se on muuttunut jossain vaiheessa (lähi)menneisyydessä Tampere-Areenaksi, mutta kun tunnetaan Metroareenana täällä päin, niin sitten sitä myös käytän. :) Tai siis, Metrosta ihmiset puhuu yleensä.