Taas Porissa. Viimeksi täällä ollessa oli kuumetta ihan tarpeeksi, ja se vähän kyllä jännitti. Tuskin sitä nyt toista kertaa putkeen tulisi kipeäksi samalla keikalla, mutta...

Tällä kertaa myös aikataulu oli hieman väljempi, lähtö oli vasta joskus hieman ennen 10. Tulimme siihen tulokseen, että koska autoa olisi pakkaamassa vain 2 henkilöä, niin pakkaus suoritettaisiin edellisenä iltana. Se oli varsin onnistunut ratkaisu, pakkauksessa meni nimittäin huomattavasti arvioitua pidempään. Sen siitä saa kun liian pieneen autoon yrittää tunkea liikaa tavaraa. Kyllähän siihen Mersun pisimpään Sprinteriin tietysti jonkin verran kalustoa menee, mutta... Se myös hieman jännitti, kun Pasi ei tällä kertaa olisi mukana. Onneksi selvittiin hengissä, kuitenkin ja kaikesta huolimatta.

Keikkapaikkana oli Porin urheilutalo, johon mahtuu jokunen sata henkeä kuuntelemaan. Se on kaksitasoinen sali, jossa alhaalla on parkettilattia (koripallo yms kentät) ja ylempänä tuota alaosaa kiertää juoksurata ja jonkin verran istuinpaikkoja. Yllättävän toimiva ratkaisu ja helppo paikka toteuttaa kohtalaisen toimiva ääni.

Tällä keikalla en enää suostunut olemaan monitoritiskin takana, joten sen sijaan jouduin roudaamaan ääntä, valoa, videota ja toimimaan vielä kameramiehenä tilaisuuden aikana. Mutta, tulipa sitten harjoiteltua trussin kasausta ihan urakalla yms muuta mielenkiintoista. Vaihtelua se on tämäkin, eikä mulla mitään sitä vastaan ole. Eikä se kameramiehen hommakaan mitään kovin vaativaa ollut, kun ei tehty mitään oikeaa tuotantoa, yritettiin vain vähän saada puhujaa näkymään screenillä, yms.

Kiirettä ei taaskaan tullut, kun olimme sen verran ajoissa paikalla. Tuli myös jälleen kerran kokeiltua sitä urheilutalon vieressä olevaa grilliä, mutta tuskinpa enää kolmatta kertaa sitä erehdytään tekemään. Sen verran kaameaa oli ruoka. Tosin, nevör sei nevör...

Purku sujui yllättävän ripeästi, ja ulkona olimme noin pari tuntia tilaisuuden loppumisen jälkeen, vaikka kävimme välillä kahvilla. Ja kuten jo todettua, tetriksen pelaaminen hidastuu huomattavasti siinä vaiheessa kun auto alkaa olla tupaten täynnä. Tosin, kyllä siellä vielä hieman oli tilaa ja jälleen kerran kalusto meni toisella pakkauksella pienempään tilaan. Kotiin pääsin joskus kolmen jälkeen, olisinkohan 3:18 katsonut viimeisen kerran kelloa. Aamulla olikin sitten kiva herätä hyvin nukutun yön jälkeen partioleirille, joka oli alkanut jo perjantai-iltana... No, sain sentään jonkun 4h nukuttua, ja eikös se ole ihan riittävästi? :)

Ja sitten taas niitä kuvia.

1067650.jpg

Varjokuva. :) Pete siellä yrittää saada kuvan tiellä roikkunutta köyttä ylemmäs.

1067644.jpg

Eikös ole hieno kunniakuja. :) Eräällä nimeltä mainitsemattomalla miksaajalla meni hermot kun aluksi kaikki meinasi olla tiellä. Onneksi roudaajat sen kuulivat, ja kaluston purun yhteydessä ottivat opikseen.

1067649.jpg

Pakko joskus kokeilla jotain uutta kuvakulmaa, ja toi trussi nyt sattui niin sopivasti olemaan kohdalla.

1067647.jpg

Jonzua ilmeisesti alkoi väsyttää ja päätti kömpiä nukkumaan.

1067648.jpg

Kalusto pakattuna, ja tuon verran jäi tilaa.


1067654.jpg

Joskus olisi kiva päästä liikenteeseen hyvällä ja uudella autolla. No, kyllä tuokin kesti ja perille päästiin. Siitä huolimatta tunnistusta vaikeutettu viattomien suojelemiseksi. ;)