keskiviikko, 23. tammikuu 2008

2008-01-23, Uusia tuulia

Vähitellen on alkanut yhä enemmän ärsyttää Vuodatus.netin hitaus, etenkin kuvien käpistelyn ja latailun osalta. Niinpä päätinkin siirtää blogini toisaalle. Toivottavasti nyt tuo blogspot.com tarjoaa sitten paremman sataman näillekin (turhille) tarinoille... Eli, tästä päivästä eteenpäin blogini löytyy osoitteesta http://puukorva.blogspot.com

En siirrä vanhoja tekstejäni sinne, ainakaan vielä, koska muutakin tekemistä tällä hetkellä löytyy ihan riittävästi...

Pahoittelen aiheuttamaani häiriötä, mielipahaa ja kaikkea muuta sellaista, ja toivon, että tulevaisuus ei ainakaan kovin hirveästi olisi huonompi kuin menneisyys. Tosin, se vaatisi jo aika paljon yrittämistä... ;)

Adios. Nähdään tuolla toisaalla. Ehkä.

keskiviikko, 23. tammikuu 2008

2008-01-21 ja -22, Kurssilla, Piramk/Akun Tehdas

Noin, nyt on sitten päästy taas opiskelun makuun. Tai no, taas ja taas. Opiskelijahan minä olen täysipäiväisesti, ja toisaalta, äänentoistopuolta en ole koskaan opiskellut muuta kuin omatoimisesti, joten... Mutta siis, kuitenkin.

Alkoi tosiaan Pirkanmaan ammattikorkeakoulun järjestemä 'Konserttiäänentoisto ja kiertuemanagerointi'-kurssi, joka toteutetaan yhteistyössä Akun Tehtaan kanssa. Kuuleman mukaan mitään vastaavaa ei ole Suomessa aiemmin tehty. Käytännössä siis Piramk vastaa tuosta kiertuemanagerointiosiosta ja taustajutuista, kun taas käytännön kalustokoulutus tapahtuu pääasiassa Akun Tehtaalla ja heidän kalustollaan. Mikäs siinä, siellä on kuitenkin hyvä kalusto ja hyvä tiimi. Timo Liski Tehtaalta ja Saarisen Reima sitten Piramkin hankkimana opettajana. Eipä tuosta parempaa opettajaparia voisi oikein edes toivoa. Lisäksi kurssille on eksynyt varsin pätevä ryhmä opiskelijoita, joten kyllä se tästä.

Mutta siis. Nyt vähän tutustuttiin käytännön järjestelyihin ja ihmeteltiin myös äänen ihan perusteita. Sen lisäksi paneuduimme käytettävään D&B:n kalustoon, opettelimme säätämään vahvistimien asetukset kuntoon sekä tekemään tarvittavat jutut etähallinnan kautta. Toki myös pari PA:ta tuli pystytettyä ja niiden kanssa leikittyä. Ja luonnollisesti tuosta syntyi hirveä kilpailu kahden tiimin välillä, kun molempien piti pystyttää toinen puoli kalustosta. Settiin kuului 3*Q1 (yläpää), 3*Q-sub, 1*B2-sub, 1*Q7 (etufilli) molemmille puolille "kuviteltua" lavaa. Niin, ja siis D12-päätteillä mentiin.

Mitähän vielä? Varsin hyvältä vaikuttaa tässä vaiheessa, joten eiköhän me jotain ainutlaatuista saada aikaan kurssin aikana. Sitä vain odotan mielenkiinnolla, kun kurssin vastuuhenkilö lupasi: "Varautukaa sitten siihen, että pari viikkoa ennen konserttia, kun teillä on tekniikan suunnittelu täydessä vauhdissa, tapahtuu jotain." Nii-in, mitähän siellä nyt on keksitty. ;)

*haukotus* Sitten pari päivää koulua ja viikonloppu kuluukin taas tekniikan parissa. Perjantaina Helsinkiin ääntä tekemään Jonzun kanssa ja la-su kuluukin sitten taas Saalemilla TV-jutuissa. Niin, Saalemin TV-kalusto siis lähtee Helsinkiin Sampsan ja Heikin kyydissä, joten lauantaina on sitten normaalia isompi pystytysurakka tiedossa. Odotettavissa on varsin onnistunut setti tuolla Helsingissä, ainakin tekniikan osalta. Mutta tietysti, kaikkea voi aina sattua ja tapahtua, mutta sehän vain kuuluu alaan... :)

Adios. Nyt ei kuvia tule, täytyy katsoa josko seuraaviin kurssipäiviin ottaisi kameran mukaan. Saa nähdä.

sunnuntai, 20. tammikuu 2008

2008-01-19, Nuorisotila Akne, Valkeakoski

music
       n 1: an artistic form of auditory communication incorporating
            instrumental or vocal tones in a structured and
            continuous manner
       2: any agreeable (pleasing and harmonious) sounds; "he fell
          asleep to the music of the wind chimes" [syn: euphony]
       3: musical activity (singing or whistling etc.); "his music was
          his central interest"
       4: (music) the sounds produced by singers or musical
          instruments (or reproductions of such sounds)

dict.org:ista kaivettu tuo pätkä (WordNet 2.0:n määritelmä). Nyt tietysti joku saattaa ihmetellä, että miten tämä nyt taas liittyy mitenkään blogin aihepiiriin, mutta itse asiassa aikasta paljonkin. Aloin nimittäin eilisellä keikalla miettiä oikeasti, että kuinka musiikki määritellään. Oli sen verran kaameaa örinäräimettä varsinkin yhden bändin kohdalla, että ei se oikein vaikuttanut enää edes musiikilta. Tosin, jos luotetaan tuohon neljänteen määritelmään, niin lavalla oli rummut, kitara, basso ja örisijä, joten...

Olen jo pidempään ihmetellyt, että miksi noissa bändijutuissa tuntuu olevan niin vähän yhtään mitään muuta kuin raskasta rokkia/metallia/whatever, eikä juurikaan kevyempää poppia, puhumattakaan Oikeasta Musiikista(tm), kuten jazz/r&b/blues/soul/funk. Niin, hissimusiikkia, kuten eräs henkilö noita nimittää. :) Ilmeisesti sitten räminen soittaminen on niin helppoa, että se onnistuu melkein keneltä vain. Kun vain laittaa tarpeeksi säröä kitaraan, niin on loppujen lopuksi aivan sama mitä soittaa, ei siitä kuitenkaan saa mitään selvää ;)

Olimme siis Jonzun kanssa Valkeakosken kunnan (vai kaupungin?) nuorisotila Aknessa tekemässä ääntä ja valoa bänditapahtumaan. Illan ohjelmassa oli neljä bändiä, ja kyllä siellä nyt aina välillä (etenkin viimeisen bändin kohdalla) alkoi oikeasti olla myös musiikki kyseessä. Tuo viimeinen bändi on kuulemma varsin suosittu Valkeakoskella, ja etenkin tyttöjen keskuudessa. Tosin, osa bändiläisistä soitti ilman paitaa ja kun basistillakin vielä on nännikoru, niin eikös se jo riitä tyttöjen suosion saavuttamiseen? *iiiiso virne*

Tuli kyllä mieleen, että tarttis vissiin jo luoda kolmas (tai no, neljäs) kategoria blogiin kun olin nyt valomiehenä pitkästä aikaa. Hieman se tietysti oli hakusassa, kun ei ole valoja tullut vilkuteltua vuosiin eikä koskaan oikeastaan mitenkään kunnolla. Mutta, itse ainakin huomasin pääseväni paremmin mukaan hommaan mitä pidemmälle ilta meni, tosin, musiikillinen antikin parani illan kuluessa, joten... Niin, eipä se nyt vielä ollut hyvää jälkeä, mutta kuitenkin.

Sinällään kyllä nauratti vähän, kun mä kasasin äänen ja Jonzu valot, ja sitten pääosan keikasta mä tein valoja ja Jonzu ääntä. Eli voisi sanoa, että kumpikaan ei tiennyt miten se oma tontti sitten oli loppujen lopuksi kasattu. ;) Mutta joo, hyvin se meni kuitenkin ja vaihdettiin tosiaan parin viimeisen bändin kohdalla aina jossain vaiheessa settiä vuoroja, niin että mä menin tuhoamaan korvani miksauspöydän taakse ja Jonzu yleisön näön valopöydälle.

Niin, ja ehdittiin muuten olla talven ylikin siellä. Kun mentiin oli ihan vihreänä paikat, alkuroudauksen jälkeen luonto oli ihan talvinen, ja illalla (tai no, yöllä) kaikki oli taas sulanut pois. Varsin pitkä keikka siis.

Tällaista tällä kertaa. Huomenna pääseekin sitten tämä miksaaja taas koulunpenkille. Tai no, enhän nyt oikeastaan koskaan mitään alan kursseja ole käynyt, niin varsin mukava mahdollisuus tämä nyt alkava kurssi. Mutta siitä varmaan enemmän sitten myöhemmin.

Näihin tunnelmiin.

Ja seuraavaksi taas hieman visuaalisuutta.

1224811.jpg

En tiedä mikä tuo oli, vaikutti hieman puhelinkopilta. Mutta aika söpön värinen kyllä, eikös? :)

1224812.jpg

Hieman huonolaatuinen kuva, mutta kertoo hyvin kuinka pienestä tilasta todella oli kyse. Tuossa on siis yleisöalue. Tai no, periaatteessa jatkuu vielä kuvaajan selän taakse, mutta eipä siellä paljoakaan ketään ollut, koska se alue jäi tavallaan nurkan taakse.

1224810.jpg

Tuossa sitten vastaavasti huonolaatuinen kuva lavasta. Eipä sekään ollut koolla pilattu...

1224809.jpg

Miksauspiste, ja Jonzu säätää....

1224814.jpg

Jonzua ei kyllä saisi päästää irralleen savukoneen kanssa... ;) No, toisaalta. Viimeinen bändi ja viimeiset hetket menossa.

1224813.jpg

Illan viimeiset juhlijat.

perjantai, 11. tammikuu 2008

2008-01-04, -05 ja -06, Ilonpäivät, MetroAuto-Areena, Tampere

Ehkä ilkeintä liian lyhyiksi jääneissä (yö)unissa on se, että herätessä paleltaa ihan järkyttävän paljon, ja kestää turhan kauan ennen kuin alkaa taas olla lämmintä. Niin, pääsimme siis aloittamaan Ilonpäivien kasauksen vasta illalla, joten pe-la yö jäi vähän turhan lyhyeksi. Ei se 2h unta oikein jaksa innostaa, etenkään kun tietää edessä olevan 2 pitkää päivää. Mutta, kuten jo todettu, niin itsehän olen työni valinnut ;)

Kasaus sinällään sujui varsin jouhevasti, ja jos en olisi erehtynyt lupaamaan valo-Hessulle kyytiä, niin kotiinkin olisi päässyt lähes ihmisten aikoihin. Viimeisen kerran taisin katsoa kelloa joskus vähän ennen puolta kuutta aamulla, ja herätys oli jo kuitenkin ennen kahdeksaa. Iso kupillinen kuumaa glögiä ja vähän jotain leipää oli pakko yrittää kiskoa mahaan, vaikka pahaa teki, että sai itsensä liikkeelle.

Lava tuolla on vähän ikävän epäsymmetrinen, ja varsin leveä, mistä aiheutuu harmaita hiuksia ääni-ihmisille. Se nimittäin koostuu tanssiosasta, joka on periaatteessa siinä "oikean" lavan kohdalla, ja sitten sen toiselle puolelle (yleisöstä katsoen vasemmalle) tulee bändin paikka. Viime vuonna meillä taisi olla kaiuttimet sijoitettu niin, että jäi koko lava väliin, mutta se on vähän turhan leveä sijoittelu. Keskelle jää varsin paha aukko, ja siihen ei pysty järkevästi laittamaan mitään keskikaiutinta. Nyt sijoitimme kaiuttimet sen tanssilavan kulmiin, jolloinka bändi jäi käytännössä tavallaan PA:n sivuun. Tuo toimi periaatteessa varsin hyvin, mutta hämää vain pahasti kun akustinen mökä tuleekin jostain ihan muualta kuin kahden kaiuttimen keskeltä. Selityksestä ei välttämättä oikein aukea tuo käytännön toteutus, mutta yritän jonkin sopivan kuvan saada sitten tuonne loppuun, jos se vaikka auttaisi. Täytyy nyt vain toivoa, että on sellainen kuva tullut otettua. :) Ei oikein jaksa muistaa kaikkia kuvia, vaikken niitä ottanutkaan kuin ~350 kpl, niin on siinäkin nyt pari kappaletta... Tosin, karkean läpikäynnin jälkeen jäljellä oli enää 115 kuvaa, koska käytännössä otan nuo keikkakuvat useinmiten sarjakuvauksella. Oletettavasti kymmenestä kuvasta ainakin yksi on edes sinne päin onnistunut, että kannattaa harkita säästämistä.

Mutta mitähän muuta. Hyvä porukka oli tekniikkaa toteuttamassa ja muutenkin tuo on varsin mukava tapahtuma, niin mikäs siinä oli töitä tehdessä. Käytännössä tuolla siis on muutama kymmenen tanssiesitystä viikonlopun aikana ja sen lisäksi puheita ja musiikkia. Tänä vuonna oli onneksi vain yksi bändi, niin miksaajan (ja lavapaan roudaajan) elämä helpottui varsin huomattavasti. Leikitettiin taas lapsia perinteisin keinoin, joista toinen tehdään liikkuvalla valolla/valoilla ja toinen videokalustolla, mutta jälkimmäisestä ehkä jopa videokuvaa tuolla myöhemmin. Tuossa valojutussa siis tarvitsee vain laittaa 1-x valoa tekemään sopivaa kuviota lattiaan ja lapset sitten juoksevat valojen perässä tai niitä pakoon, ja hauskaa tuntuu olevan. Eikä tuota tarvitse mainostaa mitenkään, riittää kun ne valot tekevät sitä kuviota lattialla... Mutta, mikäs siinä kun toiset kerran viihtyvät. :)

Ai niin, se tuli huomattua erään näytelmän yhteydessä, että mitä enemmän pystyy olemaan kuuntelematta ohjelman sisältöä silloin kun on miksaamassa, niin sen parempi. Kuinka niin, no, ei ole kovinkaan fiksua jos miksaaja liikuttuu liian paljon näytelmän takia tai alkaa liikaa eläytymään johonkin proggikseen eikä sen takia pysty hoitamaan tehtäväänsä. Tästä kerrasta selvittiin kunnialla, mutta paikoitellen vaati vähän yrittämistä. :)

Kalusto saatiin purettu varsin jouhevasti, ja alkuperäisestä arviosta (4h) oltiin tunti edellä, eli noin kolmessa tunnissa oli kalusto alhaalla ja pakattuna autoon. Mikäs siinä, hyvä näinkin päin. Vielä kun auton purku varastolla sujui varsin mukavasti, niin keikka oli saatu hyvin päätökseen. Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin. Tosin, seuraava keikka onkin sitten oletettavasti aika paljon nihkeämpi. Ilmeisestikin joku nuorisobändihäppeninki, mutta eiköhän siitäkin selvitä hengissä.

Adios. Tällä erää ei nyt tule muuta kummallista tästä keikasta mieleen, mutta jos tulee niin saatan ehkä lisäillä vielä jälkeenpäin. Yritän saada kuvia laitettua lähipäivinä.

Noin. Nyt niitä kuviakin vihdoinkin.

1211108.jpg

Tästä se taas lähtee. Kello noin 2120 perjantai-iltana.

1211075.jpg

Pitäähän se nyt roudareilla vähän juotavaa olla... Hessu ja Jussi kuvassa.

1211255.jpg

Tuota? Hei! Kertoisko joku mikä tämä on!?! Mitä tällä tehdään??? Eihän puukorva tämmöisistä mitään ymmärrä. ;)

1211074.jpg

Hessu ja uusi lelu. Vielä kun hoksaisi kääntää tuon pöydän oikein päin, niin olisi mahdollista nähdä miltä ne valot siellä lavan suunnalla näyttää...

1211079.jpg

Ja mihin joutuisi roudari ilman eväitä? Aamupalajuustoa ja valkosipulipatonkia, njami.

1211070.jpg

Lavan koristeita tms mitä noi nyt sitten ikinä ovatkaan.

1211104.jpg

Valomiehet leikkii.

1211101.jpg

Ja mitä on keikka ilman peilipalloa? Onneksi oli noita liikkuvia muutama, niin saatiin tämäkin valaistua...

1211091.jpg

Men In Black. Juu, miehetkin tanssii. Ja tapahtuman odotetuin ryhmä on kyseessä, kuten myös viime vuonna ja varmaan ollut aiemminkin. En tiedä kun en aiemmin ollut vielä mukana Ilonpäivillä.

1211103.jpg

Ja tokihan hyvissä bileissä on aina taikurikin paikalla.

1211088.jpg

Ilmeisesti Heikillä meni hermot Tuomon megafonileikkeihin. Tosin, kello oli jotain 1730 sunnuntai-iltana, ja purku oli melkein ohi, joten... :)

1211095.jpg

Juuri oikea paikka tuolle mökätoosalle, toimia ovenpidikkeenä. ;)

1211082.jpg

Niin. Eikös auton määritelmä ole, että 4 rengasta, moottori ja ratti? Toimi tuossa nyt onneksi jotenkin takalaitanostinkin, mutta... Ei sitä uskaltanut juurinkaan sammuttaa kun käyntiin oli saatu. ;)


tiistai, 1. tammikuu 2008

2007-12-31, Unelma Suomesta, Pirkkahalli, Tampere

Uusi vuosi ja uudet kujeet. Jos saan aloittaa näin kuluneella kliseellä. Mutta, olipa tuo uusi vuosikin varsin perinteen mukainen. Eihän sitä nyt hyvänen aika voi roudari olla vapaalla vuoden vaihteessa... Ja toki tämän keikan tiedot tulivat n. päivä sen jälkeen kun olimme paremman puoliskon kanssa ihmetelleet joulukuun alkupuoliskolla, että onko vuodenvaihde tosiaankin vapaa. Kannattaisi vain pitää suunsa kiinni...

Paikkana oli siis jälleen kerran Pirkka... äh, krhm, anteeksi, siis Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksen D-halli, jossa toteutimme Jonzun, Pasin ja Heikin kanssa yllättäen taas vaihteeksi lastenosaston tekniikan. Niin, ja tapahtumana Unelma Suomesta. Mikäs siinä, helppo keikka oli tiedossa, ja vielä helpommaksi se muuttui allekirjoittaneen osalta sunnuntaiaamun valjetessa, kun päätimme jättää monitoritiskin käyttämättä ja miksata monitorit suoraan FOH:lta. Niin, siis helpommaksi siksi, että olin monitorimiksaajana keikalla mukana. :)

Mutta palataampa asiassa hieman taaksepäin. Sunnuntaina pakkasimme Jonzun kanssa autoa varastolla, ja kun se oli melkein saatu täyteen, Jonzu huomasi kahden väärän valocasen joutuneen kyytiin. Tuumimme siinä sitten vähän aikaa, että puretaanko lasti ja pakataan uudestaan, mutta aika pikaisesti päätimme kuitenkin soittaa Roudaripalvelu Pasille. Pasi oli onneksi lähellä käymässä ja kurvasi sitten hakemaan ne oikeat valocaset. Ongelma ratkaistu.

Sen jälkeen suunta kohti tuota Pirkkahallia (ja kyllä, aion puhua siitä Pirkkahallina vastedeskin, kuten jo taannoin totesin, se nykyinen nimihirviö on ihan kaamea ilmestys), jossa oli odotettavissa pienimuotoinen palaveri tapahtuman johdosta. No, eipä tuolla palaverissa ollut tekniikan osalta mitään hyödyllistä, muille talkoolaisille se enemmänkin oli tarkoitettu. Kävimme myös vähän ihmettelemässä päähallin porukkaa, ja sääliksi kävi kun pääsivät vasta niin myöhään rakentamaan. Yö tuossa varmaan menisi rakentaessa, oli kaikkien mielipide. Lähdettyäni kotiin olivat onneksi saaneet autot tyhjennettyä kalustosta, niin eipä tarvitsisi sitäkään tehdä enää sitten aamulla.

Aamulla huomasimme kaluston siirtyneen mystisesti lastausoven luota hallin vastakkaiseen päätyyn oikealle alueelle. No, mikäs siinä, kivahan se on joskus välttyä laatikoiden työntelemiseltä. Jälkeenpäin kuulimme bändin poikien tehneen tämän hämmästyttävän suorituksen. Kello oli tässä vaiheessa hieman yhdeksän jälkeen. Heikki saapui paikalle joskus 10-11 välillä, ja kertoi heidän tehneen päähallissa hommia 9 asti. Siinä vaiheessa olivat tekniikan muut pojat (ja tytöt) lähteneet hotellille aamupalalle. Pitihän se aamupala syödä vaikkei nukkua ehtinytkään... :)  Päähallissa näytti kuitenkin olevan vielä järkyttävän paljon tekemistä, meillä sen sijaan oli odotettavissa varsin leppoisa päivä.

Kun settiä oli saatu sen verran kasaan, että Pasi pääsi testailemaan kaluston toimivuutta, ilmeni päivän suurin ongelma. Jonzun GL3800 toimi kyllä muuten ihan hyvin, mutta masterlinjaan ei saatu signaalia... Jonkin aikaa asiaa pähkäiltiin, ja vaihdettiin tilalle Pasin GB4. Onneksi jätettiin se monitoritiski tekemättä, niin oli tuo ylimääräinen pöytä... Tuossa GL-sarjassa ilmeisesti jonkinlaisena tyyppivikana ongelmat lattakaapeleissa, niin voi johtua siitä tuo toimimattomuus. Toivottavasti Jonzu ehtisi tuon avata ennen viikonvaihdetta, jolloin onkin jo pykälää isompi keikka.

Mutta eipä siinä, päivä saatiin vedettyä läpi ilman sen suurempia muita ongelmia ja ehdin jopa käydä Saana-Maaritin kanssa vähän kauppoja kiertelemässä kun ei ollut mitään tekemistä välillä. Ohjelmassa meillä oli yksi bändi, ja lähinnä juontoja yms. puhejuttuja. Ohjelma oli suunnattu 7-12 -vuotiaille, joten vilinää kyllä riitti.

Illalla kasaus sujui varsin jouhevasti, mutta ihan tavoitteeseen ei päästy. Kului 1h15min kun kalusto oli lastausovien luona valmiina pakattavaksi ja kello oli tässä vaiheessa 22:17. Tavoite oli ollut 1 tunti. Mutta, ihan kiva kuitenkin tuokin ripeys. Heikki häipyi vain jossain vaiheessa pakkausta, kun kuulemma alkoi jo riittää yksille silmille roudaus siltä erää. No, olihan se ollut hereillä jo sunnuntaiaamusta lähtien, joten sallittaakon tämän kerran. ;) Ja sitten tuli vielä kello 4 aikaan aamuyöstä viestiä, että hyvät pileet oli menossa. Nuoret, ne nuoret...

Pasi ja Jonzu päättivät jäädä vielä ihmettelemään lopputapahtumaan, mutta Saana-Maaritin kanssa suuntasimme jo kotiin. Tosin, kotona totesin, että pakkohan niitä Aura Audion kaappeja on päästä kuulemaan livenä vähän paremmin, ja palasin vielä takaisin hallille ihmettelemään. Paikoitellen kuulosti ihan hyvältä, mutta joissain paikoissa oli aivan järkyttävä soundi. Jotain vaihevirheitä yms muuta kivaa. Kaikista parhaimman kuuloinen paikka oli lavan ihan etukulmalla, joka oli sivufillin alueella. Siinä soundi oli hyvä, ja volume juuri sopiva. Joskus näinkin. Mutta, ilmeisestikin alkoi miksaajalla olla korvat aika väsyneet, kuulosti nimittäin paikoin siltä... Toisaalta, kyllähän sen ymmärtää pitkässä tapahtumassa.

Jutun loputtua päätimme käydä purkamassa Pasin auton tavarat varastolle, kun Jonzu jäi vielä odottelemaan yhtä subbastaan ja muutamaa kalvopidikettään takatrussin par-kannuista. Olivat käyneet päähallin pojat yöllä lainaamassa meiltä, kun olivat unohtaneet ottaa noita riittävästi mukaan... No, sattuuhan sitä paremmissakin piireissä. Ilmeisesti Pasi jäi kuitenkin vielä varastolle odottamaan Jonzua ja auttamaan auton tyhjennyksessä, mutta itse totesin parhaimmaksi livistää siinä vaiheessa. Kello oli kuitenkin varsin paljon (nukkumaan pääsin joskus 3:51) ja aamulla herätys ennen kuutta. Piti nimittäin tuo parempi puolisko heittää töihin, mutta onneksi sen jälkeen sai painua takaisin nukkumaan vielä... :)

Kaiken kaikkiaan ihan onnistunut tapahtuma tekniikan osalta. Toki ongelmia oli, mutta niistä selvittiin. Ja päähallinkin väki vaikutti olevan vielä hengissä, vaikka välillä olivatkin aika stressaantuneen oloisia. Tästä on hyvä jatkaa uuteen vuoteen, joka olkoon entistä menestyksekkäämpi ja keikkaisampi!

Kiitos. Ja anteeksi.

1175885.jpg

Ja taas näyttää niin turhauttavalta tuo kalustomääräk, vaikka meillä olikin vain ihan vähän mukana.

1175872.jpg

Catering valmistumassa. Täällä tuli muutama hetki vietettyä päivän aikana...

1175900.jpg

Aika rankkaa tuo mikkien testaus, kun Pasilta jo käyttösavutkin päässeet pellolle.

1175896.jpg

Päähallin kamerapojat eivät ilmeisesti ole lapsina saaneet leikkiä tarpeeksi junilla...

1175899.jpg

Ihan kivoja nuo trusseissa olevat ledinäytöt. Ja hämmästyttävän kirkkaita, ei kestänyt katsoa niitä päinkään salin perältäkään kun täysillä polttivat niitä. Tahtoo! Ai niin, sitten kun pitäisi vielä osata käyttääkin niitä jotenkin järkevästi...

1175907.jpg

Käyhän se tämä tietysti videotykkitelineestä. Harmi vain, kun ei tykin omistaja antanut ajaa tuohon subbariin signaalia. :(

1175905.jpg

Ei kyllä löydy joka pojalta (tai tytöltä) näin hienoa työvaloa. Oli kyllä varsin hyvä ostos tuo lediversio tuosta Maglitesta. Kiva lamppu on se.

1175874.jpg

Hauspändi lasten puolelta.

1175883.jpg

Ja vielä lopuksi HB isosta hallista.


  • Blogi-arkisto

  • Henkilötiedot

    Puukorvaisen miksaajan kohdalle osuneita tapahtumia. Joukkoon saattaa eksyjopa jotain hajatelmien poikasiakin, kuka tiet.

  • Tagipilvi